Oulu Sinfonian syksyn kausisarja käynnistyy Madetojan salissa torstaina elokuun 31. päivänä kapellimestari John Storgårdsin johdolla. Oulu Sinfonian taannoinen päävierailija, vastikään BBC Philharmonicin ylikapellimestarina aloittanut Storgårds tuo Muistoja-konsertissa Madetojan saliin tyylilleen uskollisen ohjelman, jossa kuullaan nykymusiikkia sekä marginaaliin jääneitä klassikoita.

Konsertin solistina soittaa klarinetisti Kari Kriikku, joka tulkitsee Jukka Tiensuun teoksen Missa klarinetille ja orkesterille. Tiensuun Missa on Scottish Chamber Orchestran ja Tampere Filharmonian tilausteos, ja se kantaesitettiin Glasgowssa toukokuussa 2007. ”Kyllähän se hiukan hämmennystä silloin herätti”, muistelee kantaesitystä Kari Kriikku, jolle konsertto on kirjoitettu. Säveltäjä Tiensuu ei tavoilleen uskollisena ole selittänyt teosta tarkemmin, vaikka hämmennyksen aiheuttajina olivat todennäköisesti juuri teoksen nimi sekä messun kaavan mukaiset osat.

Missa on nimenomaan solistin teos”, toteaa Storgårds, jonka aloitteesta teos tilattiin. Hän oli tuolloin Tampere Filharmonian ylikapellimestari ja johti säännöllisesti Scottish Chamber Orchestraa, ja halusi tutustuttaa orkesterin arvostamaansa suomalaissäveltäjään. Storgårds ja Kriikku löytävät teoksesta Tiensuulle ominaisen älykkään huumorin. Missan mukanaolo Oulu Sinfonian juhlistaa säveltäjän 75-vuotissyntymäpäivää, jota vietetään konsertin aattona 30.8.

Konsertin avaa Arvo Pärtin vuonna 1977 valmistunut Cantus in memoriam Benjamin Britten, joka on Pärtin kunnianosoitus kantaesitystä edeltävänä vuonna kuolleelle Brittenille. Toisen puoliajan käynnistää Sergei Prokofjev, jonka Alkusoitto heprealaisista teemoista op. 34a on ukrainalaissyntyisen säveltäjän ensimmäinen Yhdysvalloissa syntynyt, Venäjän juutalaisten newyorkilaismuusikoiden tilausteos klezmer-sävyineen. Konsertin päätösnumerona kuullaan Dmitri Šostakovitšin ensimmäinen sinfonia.

Juhlat jatkuvat kamarikonsertissa

Lokakuussa 60-vuotispäiviään viettävä Storgårds esiintyy perjantaina 1.9. klo 19 Tulindbergin salissa Viulun vuosisadat -kamarikonsertissa viulistina. Pianoa ja cembaloa kamarikonsertissa soittaa Jouko Laivuori. Ohjelmisto sisältää Johann Sebastian Bachin, Witold Lutoslawskin, Franz Schubertin ja Carl Nielsenin musiikkia.

Oulu Sinfonian Kamarimuusikoiden kamarisarja käynnistyy

Varaslähtö viikkoon otetaan jo sunnuntaina 27.8., jolloin Oulu Sinfonian Kamarimuusikot käynnistävät syksyn kamarikonserttisarjansa. Turkansaaren ulkomuseossa soitettava Terva ja juuret -konsertti hyödyntää Turkansaaren ainutlaatuista tunnelmaa, värejä ja tuoksuja, sekä kaikuja alueen lumoavasta menneisyydestä. Luvassa on musiikkia, jonka juuret ovat eri maiden kansanperinteessä. Konsertti ja sen yhteydessä pääsy Turkansaareen ovat maksuttomia.

Teksti: Oulu Sinfonia
Kuva: John Storgårds, c ei tiedossa