Oulu Sinfonian elokuiset yleisötyöviikot on saatu päätökseen. Yhteensä 61 konserttia hoivakodeissa, päiväkodeissa, kouluissa, kirkoissa, kauppakeskuksessa ja lounasravintoloissa tavoittivat lähes 9000 kuulijaa. Syyskuun alussa orkesteri siirtyy takaisin kotisaliin ja avaa syksyn kausisarjan Sergei Prokofjevin musiikkiin keskittyvän Prokofjev-festivaalin myötä.
Viime vuosisadan merkittävimpiin säveltäjiin kuuluvan Prokofjevin musiikissa yhdistyvät satiirisuus, nokkeluus ja rajoja rikkovat harmoniat, joskin suursuosioon hän nousi romantiikkaa tihkuvalla melodisuudellaan. Festivaalin solistina loistaa edellisellä Oulun vierailullaan yleisön lumonnut, Kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun tuorein voittaja Inmo Yang, ja konsertit johtaa Oulu Sinfonian ylikapellimestari Rumon Gamba.
Festivaali käynnistyy Satiirien mestari -konsertilla torstaina 5.9. Gamba kertoo valinneensa kuultavaksi teoksia, jotka antavat yleiskuvan erilaisista tyylilajeista Prokofjevin tuotannossa. ”Ohjelmassa on balettimusiikkia, konsertto, elokuvamusiikkia ja sinfonia. Toivon, että säveltäjän musiikillisen kielen samankaltaisuuksien mutta myös materiaalin käsittelyn erojen kuuleminen on yleisön mielestä kiinnostavaa.”
Konsertissa kuullaan kolme osaa Tuhkimo-baletista, joka nähtiin ensimmäisen kerran Moskovan Bolšoi-teatterin ykkösnäyttämöllä marraskuussa 1945. Näitä seuraa vuonna 1923 kantaesitetty ensimmäinen viulukonsertto sekä musiikkia elokuvasta Luutnantti Kijé, joka on ensimmäisiä silloisessa Neuvostoliitossa tehtyjä äänielokuvia. Konsertin päättää ”Klassinen”-lisänimellä tunnettu säveltäjänsä ensimmäinen sinfonia vuodelta 1917.
Festivaalia jatkaa Melodian mestari -konsertti lauantaina 7.9. Tällä kertaa ylikapellimestari Rumon Gamba haluaa antaa aikaa Romeon ja Julian maailmalle. ”Prokofjev on merkittävä tarinankertoja, joka piirtää hahmot todella selkeästi samoin kuin sen dramaattisen polun, jolle nämä hahmot meidät johdattavat”, Gamba toteaa. Konsertissa kuullaan osia Prokofjevin Romeo ja Julia -balettisarjoista nro 1 ja 2. Baletti kantaesitettiin Moskovan Bolšoi-teatterissa 1938. Mariinski-teatteri esitti oman versionsa kaksi vuotta myöhemmin, ja se tuotti Prokofjeville runsaasti kansainvälistä huomiota sekä Stalin-palkinnon.
Melodian mestari -konsertti kuitenkin alkaa Prokofjevin toisella viulukonsertolla, joka lienee ensimmäistä soitetumpi konserteissa. Konsertto on vuodelta 1935. Viulusolisti Yang pääsee siis festivaalin kuluessa esittämään Prokofjevin molemmat viulukonsertot, ja oli merkittävä syy sille, että Gamba ylipäänsä ideoi festivaalin Prokofjevin musiikin ympärille.
”Halusin tuoda Yangin takaisin Ouluun hänen upean debyyttinsä jälkeen”, Gamba sanoo. ”Ahneesti ajattelin, että hänhän voisi soittaa vaikka kaksi konserttoa, joten päädyimme Prokofjeviin.”
Prokofjev-festivaali päättyy useita ikäluokkia hurmanneeseen Pekka ja susi -musiikkisatuun 11.–12.9. kahden koululais- ja yhden perhekonsertin myötä. Tämä vuodelta 1936 peräisin oleva satu esittelee orkesterin soittimia jännittävällä tarinalla ja mieleenpainuvilla sävelmillä. Pekan ja suden kertojaksi saapuu mm. Jussi-patsaalla palkittu näyttelijä Alma Pöysti, jonka isoisä Lasse Pöysti on myös aikanaan vieraillut sadun kertojana Oulussa.
Musiikki ja tarina saavat Oulun konsertissa rinnalleen vahvan visualisoinnin. Pekka ja susi -konserttien valo- ja projisointisuunnittelu on tilattu Pekka Martilta, Ari Levelältä ja Minna Mäkipäältä. Immersiivinen konserttiympäristö on toteutettu osana Kulttuurin digitalisaation osaamiskeskus KUDOS -projektia, jota rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Oulun, Kuopion, Jyväskylän ja Lahden kaupungit. Hanke on Euroopan unionin rahoittama – Next Generation EU. Koululaisryhmien osallistumista konsertteihin tukevat Oulu Sinfonian konserttikummit Oulun Energia, Pohjolan Osuuspankki ja Osuuskauppa Arina.
Teksti: Oulu Sinfonia
Kuva: Inmo Yang, c Sangwook Lee
***
Prokofjev-festivaali: Satiirien mestari
To 5.9.2024 klo 19
Oulun Musiikkikeskus, Madetojan sali
Rumon Gamba kapellimestari
Inmo Yang viulu
Oulu Sinfonia
Ohjelma
Sergei Prokofjev:
Kolme osaa Tuhkimo-sarjasta nro 1 op. 107
VI Tuhkimo menee tanssiaisiin
VII Tuhkimon valssi
VIII Keskiyö
Viulukonsertto nro 1 D-duuri op. 19
—
Luutnantti Kijé op. 60
Sinfonia nro 1 D-duuri op. 25 ”Klassinen”
***
Prokofjev-festivaali: Melodian mestari
La 7.9.2024 klo 16
Oulun Musiikkikeskus, Madetojan sali
Rumon Gamba kapellimestari
Inmo Yang viulu
Oulu Sinfonia
Ohjelma
Sergei Prokofjev:
Viulukonsertto nro 2 g-molli op. 63
—
Romeo ja Julia, kokoelma sarjoista 1 ja 2
***
Prokofjev-festivaali: Pekka ja susi
Ke 11.9.2024 klo 13
To 12.9.2024 klo 10 ja klo 18
Oulun Musiikkikeskus, Madetojan sali
Rumon Gamba kapellimestari
Alma Pöysti kertoja
Oulu Sinfonia
Ohjelma
Sergei Prokofjev: Pekka ja susi op. 67
Valo- ja projisointisuunnittelu: Pekka Martti, Ari Levelä ja Minna Mäkipää (2024)
***

