Oulu Sinfonian yleisö sai viime syksynä esittää klassisen musiikin toiveitaan kevään viimeiselle konserttiviikolle! Toiveita tuli lähes 250, ja Klassiset toiveet -konserttien (to 22.5. ja pe 23.5.) ohjelmistoon valikoitui kokoelma kaikkein rakastetuinta klassista musiikkia. Luvassa on hittikimara tuttuja korvamatoja.
Kuulijat kertoivat myös toiveisiinsa liittyviä tarinoita, jotka osoittavat sen, että musiikki todellakin kuuluu jokaiseen elämän vaiheeseen. Armas Järnefeltin Kehtolaulu on vienyt aikanaan rintamalle terveisiä esikoislapsen syntymän muodossa, Tomasso Albinonin Adagio tutustuttanut ja ihastuttanut klassiseen musiikkiin koulun yhteisen elokuvatuokion myötä, ja Maurice Ravelin Bolero jäänyt muistiin jäätanssipari Jayne Torvill & Christopher Deanin vuoden 1984 talviolympialaisten jäätanssin kultamitaliluistelusta. Konsertissa yleisön innostavasta tarinankerronnastaan kiittämä ylikapellimestari Rumon Gamba tuo esiin yksityiskohtia teosten takaa.
Konserttiklubi
Perjantaina 23.5. ilta jatkuu klo 21 alkaen Ravintola Preludissa Konserttiklubin muodossa. Luvassa on tutustuminen syyskauden 2025 konsertteihin ylikapellimestari Gamban johdolla sekä Klubivisa, jossa yleisö pääsee mittaamaan Oulu Sinfonia -tietämystään. Konserttiklubille on vapaa pääsy.
Klassiset toiveet
To 22.5. ja pe 23.5. klo 18.30
Oulun Musiikkikeskus, Madetojan sali
Rumon Gamba kapellimestari
Oulu Sinfonia
Ohjelma:
Richard Wagner: Valkyyrioiden ratsastus
Tomaso Albinoni: Adagio in G minor
Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 40 g-molli KV 550
I Molto allegro
Armas Järnefelt: Kehtolaulu (Berceuse)
Edvard Grieg: Peer Gynt -sarja nro 1 op. 46
—
Aram Hatšaturjan: Sapelitanssi
Claude Debussy: Clair de Lune
Antonio Vivaldi: Talvi, osa 2. sarjasta Neljä vuodenaikaa
Pjotr Tšaikovski: Joutsenlampi-sarja op. 20a
I Joutsenteema
III Pienten joutsenten tanssi
II Valssi
Maurice Ravel: Bolero