Oulu Sinfonia yhteistyössä Lapin kamariorkesterin kanssa päättää syyskautensa musiikinhistorian kenties ikonisimpaan teokseen.

Kapellimestari John Storgårds, Oulu Sinfonia ja Lapin kamariorkesteri, Helsingin kamarikuoro sekä suomalaiset laulusolistit huipentavat orkesterin syyskauden Ludwig van Beethovenin yhdeksännellä sinfonialla. Konsertti esitetään kahdesti: torstaina 15.12. klo 19 Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan salissa, ja perjantaina 16.12. Rovaniemen kirkossa.

Kauden päätös voisi tuskin olla näyttävämpi, sillä historiassa on tuskin toista yhtä ikonista teosta kuin Beethovenin viimeiseksi jäänyt sinfonia. Musiikillisesti teos on tietenkin säveltäjänsä taidonnäyte: se oli syntyvuotenaan 1824 sinfonioista ylivoimaisesti suurin, ja siinä kuultiin ensimmäistä kertaa ihmisääntä sinfonian osana. Sittemmin teoksesta on tullut myös poliittisten tapahtumien ja aatteiden soiva symboli. Teos nimittäin päättyy runoilija Friedrich Schillerin ihmisyyttä ja vapautta ylistävään tekstiin Oodi ilolle.

Etenkin 1900-luvulla sinfonia ja sen päätöshymni Oodi ilolle on soinut erilaisten ideologioiden tunnuskappaleena. Esimerkiksi Chilen diktaattori Augusto Pinochetin pidätyttämien toisinajattelijoiden vaimot lauloivat sitä vankiloiden edessä, vuonna 1989 mielenosoittajat kuuntelivat sitä kaiuttimista Tiananmenin aukiolla, ja joulupäivänä 1989 Leonard Bernstein johti sen Berliinin muurilla Itä-Saksan murentuessa kirjaimellisesti käsiin. Barcelonassa 1992 yhdistyneen Saksan olympiakomiteaa edustaneet urheilijat saivat kaulaansa kultamitalit Beethovenin säestyksellä, ja vuodesta 1972 Oodi ilolle on soinut Euroopan komission, sittemmin EU:n virallisena hymninä.

Toisaalta Adolf Hitler soitatti sitä syntymäpäivillään ja saksalaisten propagandafilmien taustalla, ja Rodesian sortokoneistoa ylläpitänyt apartheidhallinto sovitti siitä oman kansallislaulunsa. Myös perulainen punaterroristi Presidente Gonzalo soitatti sitä joukkojensa valmistautuessa raakoihin pommi-iskuihin.

Legendan mukaan myös CD-levyn viralliseksi kestoksi olisi 1980-luvun alussa päätetty 74 minuuttia, jotta nimenomaan Beethovenin yhdeksäs sinfonia mahtuisi yhdelle CD-levylle.

Huippuluokan esiintyjäkaarti

Oulussa ja Rovaniemellä tarjoutuu harvinainen mahdollisuus kuulla Beethovenin yhdeksäs sinfonia huippuluokan taiteilijoiden esityksenä. Sinfonian esitykset johtaa Lapin kamariorkesterin taiteellinen johtaja John Storgårds, joka kuuluu suomalaisten kapellimestareiden tähtikaartiin ja on usein nähty nimi maailman parhaiden orkestereiden kapellimestarina Berliinin filharmonikoista alkaen. Tuore Pentti Kaiteran rahaston vuoden 2022 tunnustuspalkinnon saaja Storgårds on nimetty BBC:n filharmonisen orkesterin ylikapellimestariksi maaliskuusta 2023 alkaen.

Sopraanosolistina laulaa Anna-Kristiina Kaappola, Suomen Kansallisoopperan solistikunnassa pitkän uran tehnyt laulaja, joka on levyttänyt sinfonian vuonna 2008 Jos van Immerseelin johdolla. Mezzosopraanona kuullaan kiiminkiläislähtöistä, esimerkiksi Milanon La Scalassa, Berliinin valtionoopperassa ja Wienin filharmonikoiden solistina esiintynyttä Virpi Räisästä. Tenori Christian Juslin on tehnyt kansainvälistä uraa mm. Beethovenin synnyinkaupungin Bonnin teatterissa ja laulanut Beethovenin yhdeksännen viimeksi tammikuussa Hampurin Elbphilharmoniessa. Basso Markus Suihkonen on voittanut vuonna 2015 Timo Mustakallio -laulukilpailun ja kuuluu nykyään Hannoverin valtionoopperan solistikuntaan.

Sinfonian kruunaavasta kuoro-osuudesta vastaa Helsingin kamarikuoro, yksi maamme kiitetyimmistä laulajistoista, joka on esiintynyt kiertueilla mm. Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Belgiassa ja Skandinaviassa. Kuoron taiteellisesta toiminnasta vastaa professori Nils Schweckendiek ja kuoron valmentajana toimii George Parris.

Teksti: Oulu Sinfonia
Kuva: John Storgårds, c Jouni Porsunger

Beethoven 9

Torstai 15.12. klo 19.00, Madetojan sali (Oulu)
Perjantai 16.12. klo 18.00 Rovaniemen kirkko (Rovaniemi)

John Storgårds, kapellimestari
Anna-Kristiina Kaappola, sopraano
Virpi Räisänen, mezzosopraano
Christian Juslin, tenori
Markus Suihkonen, basso
Helsingin kamarikuoro
George Parris, kuoron valmennus
Lapin kamariorkesteri
Oulu Sinfonia

Ohjelma:
Ludwig van Beethoven Sinfonia nro 9 d-molli op. 125