Taikahuilun ensi-ilta on täällä! Perjantaina 13.1.2023 saa ensi-iltansa Oulun teatterin upea tuotanto, jossa Oulu Sinfonia soittaa orkesterina. Kapellimestareina vuorottelevat Oulu Sinfonian ylikapellimestari Rumon Gamba sekä Erkki Lasonpalo. Rumon kirjoitti mietteitään tästä Mozartin rakastetusta oopperasta näin ensi-illan alla.
”Onkohan ennen Taikahuilua ollut olemassa oopperaa, joka sisältäisi niin laajan musiikkityylien valikoiman? Juhlallisesti alkavan, karnevalistisena ja hullunkurisena satumusiikkina jatkuvan alkusoiton myötä avaamme varsinaisen musiikillisen suklaarasian, josta todellakin vyöryy esiin uudenlainen, lukuisat eri lähteet ja vaikutteet yhdistävä oopperatyyli.
Tämä ooppera oli tarkoitettu viihdyttämään yhteiskuntaluokkia alemmasta keskimmäisiin, joten Mozart tarjoilee yleisölleen leikkisiä, värikkäitä kontrasteja ja henkilöhahmoja, joita on helppo seurata. Luvassa on siis draamaa – ainakin musiikillisesti!
Molemmat näytökset alkavat kunkin henkilöhahmon tai ryhmän luonteenpiirteitä tai tunteita kuvaavien musiikkinumeroiden sarjoilla. Esimerkiksi Kolme naista alkaa laulaa täydellisessä harmoniassa ennen kuin heidän musiikkinsa muuttuu kulmikkaammaksi, epäyhtenäisemmäksi ja väittelynhaluisemmaksi. Prinssi Taminon musiikki puolestaan on täynnä tunnetta, herkkyyttä ja rehellisyyttä – tiedämme, että hän yrittää aina tehdä oikein. Taminon musiikki viittaa jo italialaiseen lyyriseen bel canto -oopperaan, kun taas Yön kuningattaren musiikki on paljon enemmän barokkiajan vakavan oopperan, Mozartin aikana jo muodista jääneen opera serian tyyliä: vanha kunnon dramaattinen kaava sisältää ensin resitatiivia (eräänlaista laulettua puhetta), jota seuraa runsaskoristeinen aaria. Mozart kirjoitti Yön kuningattaren roolin kälylleen, joka pystyi laulamaan erittäin korkealta ja erittäin nopeasti – suorastaan yliluonnollisesti!
Papagenon musiikki on yksinkertaisinta, kansanmusiikkityylistä ja kuvastaa hänen rakastettavaa, mutkatonta persoonaansa. Kaikki, mitä hän elämältä haluaa, on hyvää ruokaa ja viiniä sekä rakkaan naisen! Tätä roolia esitti Schikander, oopperan libretisti, joka oli enemmänkin näyttelijä kuin korkeasti koulutettu laulaja – osasyy siihen, että hänen musiikkinsa on suhteellisen suoraviivaista. Myös Sarastro, papit, Kolme poikaa, Monostatos sekä haarniskoidut ovat saaneet itseään kuvaavat musiikit. Pappien musiikki on vakavaa ja luotettavaa: kolmen pojan musiikki enkelimäistä, hymnien kaltaista: Monostatoksen musiikki nopeaa, koomista ja groteskia, ja haarniskoitujen miesten musiikki muinaista, graniitin vakaata. Pamina ja Papagena laulavat samalla tyylillä kuin heidän tulevat rakastettunsa.
Kummankin näytöksen alun musiikkinumeroita elävöittävät dialogit, jotka ovat ajalleen hyvin tyypillistä teatteriviihdettä. Kummankin näytöksen lopussa kuitenkin dialogi katoaa täysin ja musiikista tulee jatkuvaa, alati kehittyvää, ja se pyyhkäisee meidät mukaansa dramaattisiin käänteisiin. Niin runsaat ovat tämän musiikin rikkaudet ja niin nerokkaat sen tempon käänteet, että unohdamme dialogin täysin ja löydämme itsemme yhtäkkiä huomattavan läheltä italialaisen oopperan maailmaa (joita Mozart itse oli kirjoittanut useita ja jota tulevat säveltäjät kehittäisivät edelleen).
Kun tähän lisätään vielä suuren kuoron koko loisto, monen taikasoittimen epätavallinen sointi ja molempien näytösten finaalien puhdas energia, ei ole ihme, että Taikahuilu on nauttinut niin hurjaa suosiota heti ensiesityksestään alkaen.”
Teksti: Rumon Gamba
Kuva: Kati Leinonen