Oulu Sinfonian taiteellinen partneri ja pitkäaikainen yhteistyökumppani Jaakko Kuusisto on menehtynyt vaikeaan sairauteen.

Orkesterin ja Jaakon yhteistyö alkoi jo vuonna 2004 ja on ollut tiivistä vuosien varrella. Vuosina 2005–2009 hän toimi Oulu Sinfonian päävierailijana, ja Jaakon johdolla orkesteri on toteuttanut ikimuistoisia ja monipuolisia konserttielämyksiä. Mieleenpainuvia hetkiä ovat olleet mm. esiintyminen yhdessä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa Valtakunnallisessa Suomi 100 -juhlassa, oopperatuotannot Punaisesta viivasta Koirien Kalevalaan sekä Jaakon Trumpettikonserton ensiesitys Suomessa. Hän suunnitteli orkesterille lukuisia mielenkiintoisia konserttikokonaisuuksia toimiessaan pitkään myös Oulun Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana.

Jaakko Kuusiston viimeisimpänä orkesterilevytyksenä toteutui Ismo Alanko & Oulu Sinfonia: Kaiken maailman kehtolauluja, joka äänitettiin keväällä 2021. Viimeisenä konserttinaan hän johti Oulu Sinfonian Pjotr Tšaikovskin Pähkinänsärkijä-baletin konserttiversion, jossa mukana oli myös Madetojan musiikkilukion tyttökuoro.

Oulu Sinfonia muistaa Jaakkoa lämmöllä ja toivottaa omaisille voimia surussa.

***

Oulu Sinfonian yleisöllä on mahdollisuus jättää viimeinen tervehdys Jaakon muistoadressiin 24.2. konsertin yhteydessä.