Oulu Sinfonia avaa marraskuun konsertilla, joka on omistettu saksalaiselle romantiikan ajan suurmiehelle Johannes Brahmsille (1833–1897) ja hänen viimeisille orkesteriteoksilleen. Torstaina 2.11. Brahmsin viimeiset -konsertissa kuullaan kaksoiskonsertto viululle ja sellolle, sekä säveltäjän neljäs ja viimeiseksi jäänyt sinfonia.

Säveltäjänuransa alkuaikoina Johannes Brahms tutustui aikansa kuuluisimpaan viulistiin Joseph Joachimiin. Muodostui ystävyssuhde, jossa solisti neuvoi säveltäjää tämän kokiessa oloaan epävarmaksi säveltäessään soittimelle, jota itse ei osaa soittaa – ja jossa säveltäjä kirjoitti viulukonserton ja paljon kamarimusiikkia ystävälleen.

Parikymmentä vuotta myöhemmin ystävyyssuhde kariutui ulkomusiikillisten seikkojen myötä. Sovinnon eleenä Brahms sävelsi konserton viululle ja sellolle. Konserton kantaesityksen solisteina soittivat Joseph Joachim sekä sellisti Robert Hausmann, johon Brahms oli tutustunut soittaessaan tämän kanssa kamarimusiikkia. Ystävyyden palauttajana konsertto täytti tehtävänsä. Joachim ja Hausmann soittivat Brahmsin johdolla teosta useita kertoja.

Oulussa tämän kaksoiskonserton tulkeiksi saapuvat nuoret suomalaismuusikot Senja Rummukainen ja Otto Antikainen. Rummukainen nousi suuren yleisön tietoisuuteen Turun sellokilpailun voitolla vuonna 2014. Rummukainen on kysytty solisti, joka on esiintynyt koti- ja ulkomaisten eturivin orkestereiden solistina muun muassa Sakari Oramon, Nicholas Collonin, Dima Slobodenioukin, Leif Segerstamin ja Klaus Mäkelän johdolla. Vuosina 2017–2021 hän toimi Helsingin kaupunginorkesterin toisena soolosellistinä.

Otto Antikainen sai vuoden 2020 Kuopion viulukilpailussa 3. palkinnon, oli kansainvälisen Menuhin-viulukilpailun 2018 semifinalisti ja sai erikoispalkinnon parhaasta kamarimusiikkiosuudesta. Juhani Heinonen -viulukilpailun hän voitti vuonna 2016. Antikainen on esiintynyt muun muassa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin solistina sekä Radion sinfoniaorkesterin Nuorten solistien konsertissa sekä useilla koti- ja ulkomaisilla festivaaleilla.

Toinen konsertissa kuultava teos on Brahmsin neljäs sinfonia, joka on valmistunut 1885. Bachin ja Beethovenin hengessä soiva teos johdattaa kuulijat pimeyden ytimeen.

Brahmsin viimeiset -konsertin kapellimestariksi saapuu saksalainen Stefan Geiger, joka vierailee Oulussa nyt toista kertaa. Edellisellä kerralla Geiger nähtiin Oulu Sinfonian ja Oulun Musiikkijuhlien yhteisten Star Wars -elokuvakonserttien kapellimestarina, joten nyt kuultava konsertti esittelee yleisölle Geigerin klassisemman puolen. Geiger on brasilialaisen Orquestra Sinfônica do Paranán taiteellinen johtaja ja Teatro Guaira in Curitiban musiikkijohtaja ja on vieraillut johtamassa lukuisia orkestereita eri puolilla maailmaa.

Teksti: Oulu Sinfonia
Kuvat: Senja Rummukainen, c Sanna lehto ja Otti Antikainen, c ei tiedossa

Brahmsin viimeiset
To 2.11. klo 19, Madetojan sali

Stefan Geiger, kapellimestari
Otto Antikainen, viulu
Senja Rummukainen, sello
Oulu Sinfonia

Ohjelma:
Johannes Brahms Konsertto viululle, sellolle ja orkesterille a-molli op. 102

Johannes Brahms Sinfonia nro 4 e-molli op. 98