Rumon Gamba
Jukka Myllys baritonitorvi
Mikko Sorri viulu
Oulu Sinfonia
Oulu Sinfonian syksyyn kuuluu nyt jo perinteeksi muodostunut vierailu Hupisaarten kesäteatterissa. Taiteiden yöhön kuuluva tapahtuma sisältää kolme erilaista konserttisisältöä ylikapellimestari Rumon Gamban johdolla. Solisteina loistavat Oulu Sinfonian omat muusikot: konserttimestari Mikko Sorri sekä pasunisti Jukka Myllys, joka tarttuu tällä kertaa baritonitorveen.
Konsertteihin on vapaa pääsy.
Ilta alkaa koko perheen konsertilla, jossa kuullaan Francis Poulencin säveltämä tarina ihmiseksi pukeutuvasta Babar-norsusta sekä George Kleinsingerin tarina Tubby the Tubasta, joka löytää oman, kauniin lauluäänensä.
Kesto noin 50 min, ei väliaikaa.
Maailmanympärimatka tanssihittien siivillä. Suomesta alkava reitti kulkee Kreikan saaristoon, sieltä keskelle pyörteistä Wieniä ja Itä-Euroopan tasangoille. Matka huipentuu valossa kylpevälle Times Squarelle.
Kesto noin 65 min, ei väliaikaa.
Ilta päättyy kokeellisen musiikin pioneerin Gavin Brayarsin kulttiklassikkoon vuodelta 1971. Jesus’ Blood Never Failed Me Yet on ainutlaatuinen kokonaisuus kantaaottavaa ja tuudittavaa musikkia. Kodittoman miehen laulua hitaiden orkesterisointujen päälle luuppaava gospel antaa äänen vähäosaisille, unohdetuille ja hiljaisille.
Kesto noin 40 min, ei väliaikaa.