Oulu Sinfonia muistaa keväällä 2024 poisnukkunutta Kaj Chydeniusta lokakuun 16.–17. päivinä loppuunmyytyjen Jos rakastat – Unohtumaton Kaj Chydenius -konserttien myötä. Etenkin elokuva- ja teatterisäveltäjänä sekä poliittisen laululiikkeen keulahahmona tunnetun Chydeniuksen ikonisimpia kappaleita ovat Kalliolle kukkulle, Jos rakastat ja Sinua, sinua rakastan. Hänet palkittiin mm. Jussi-patsaalla, taiteen valtionpalkinnolla, Pro Finlandia -mitalilla ja Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultaisella kunniamerkillä.

Kaj Chydeniuksen merkitys suomalaisessa kulttuurikentässä oli valtava. Hän oli mukana perustamassa KOM-teatteria, ja hän oli muutoinkin kehittämässä suomalaista musiikkiteatteria harjoituttaen näyttelijöitä ajatuksella, että jokainen osaa laulaa. Kaj Chydeniuksen ensimmäinen levytys oli samalla myös legendaarisen Love Records -levy-yhtiön ensimmäinen levy. Chydeniuksen 1960-luvulla alkanut säveltäjänura sisälsi niin klassista, poliittista kuin elokuva- ja näyttämömusiikkiakin. Hänen teoksiaan ovat levyttäneet mm. aikansa poliittisen laululiikkeen merkittävä yhtye Agit-Prop sekä lukuisat artistit Kristiina Halkolasta Vesa-Matti Loiriin ja Arja Saijonmaasta Monna Kamuun.

Oulu Sinfonian konserteissa kuullaan valikoima Chydeniuksen toivotuimpia lauluja hänen poikansa, lauluyhtye Rajattomastakin tunnetun Jussi Chydeniuksen sekä näyttelijä-laulaja Oona Airolan tulkintoina. Sinfoniaorkesterin kanssa lavalle nousee yhtyeellinen huippumuusikoita, mukana toinen säveltäjän pojista, Kalle Chydenius. Ennakkotiedoista poiketen orkesteria johtaa Teemu Takanen.

Ticketmasterin Resale-toiminto käytössä

Molemmat konsertit on jo myyty loppuun. Mikäli olet estynyt saapumasta konserttiin voit tarjota lippuasi uudelleenmyyntiin Ticketmasterin Resale-toiminnon kautta – tai mikäli olet vielä ilman lippua, voit seurata jälleenmyyntiin tulevien lippujen tilannetta. Kaupankäynti on turvallista, sillä se tapahtuu kaikkineen Ticketmasterin välityksellä. Jälleenmyyntiin tulevat liput näkyvät Ticketmasterissa konsertin pohjakartassa (linkki 16.10. konserttiin | linkki 17.10. konserttiin).

Teksti: Oulu Sinfonia

Jos rakastat – Unohtumaton Kaj Chydenius
Ke 16.10. klo 19
To 17.10. klo 19
Oulun Musiikkikeskus, Madetojan sali

Teemu Takanen kapellimestari
Jussi Chydenius laulu
Oona Airola laulu
Risto Kupiainen piano
Kalle Chydenius basso
Sami Kuoppamäki rummut
Oulu Sinfonia