Oulun Musiikkikeskuksen ja Madetojan salin avajaiskonsertista tulee 8.9.2023 kuluneeksi tasan 40 vuotta. Oulu Sinfonia viettää juhlavuotta kahden eri konsertin merkeissä. Torstaina 7.9. orkesteri soittaa Leevi Madetojan harvoin esitetyn balettipantomiimi Okon Fuokon musiikin, ja lauantaina 9.9. Gaalakonsertti kerää orkesterin solisteiksi nykyisiä ja tulevia oululaistähtiä. Madetojan lavalle nousevat Oulun ammattikorkeakoulun kasvatti, Lappeenrannan laulukilpailun voittanut sopraano Virva Puumala, Oulun konservatorion kasvatti, Kempeleessä syntynyt ja vasta 12-vuotias viulukomeetta Lilja Haatainen, New Yorkista Ouluun palannut pianisti Mika Rännäli ja television musiikkiohjelmista tuttu saksofonisti Pope Puolitaival. Konsertit johtaa Oulu Sinfonian ylikapellimestari Rumon Gamba.
Oulun kaupunginhallitus päätti huonetyöryhmän selvityksen perusteella vuonna 1977 pyrkiä kehittämään Pohjankartanoon Oulun musiikkikeskuksen. Monen muun toimenpiteen lisäksi työryhmä esitti, että Ouluun tarvitaan noin 1000-paikkainen konserttisali. Musiikkikeskuksen ensimmäinen, 816-paikkaisen Madetojan salin sisältävä osa valmistui vuonna 1983. Musiikkikeskuksen pää- ja arkkitehtisuunnittelusta kaikissa vaiheissa on vastannut UKI Arkkitehdit arkkitehteinään Matti Heikkinen, Pentti Komulainen ja Liisa Alaspää. Salien akustiset mittaukset on tehnyt arkkitehtiprofessori Alpo Halme.
”Musiikkikeskus toi valmistuessaan Ouluun merkittävän näyttämön orkesterimusiikille ja muulle esittävälle taiteelle ja on näyttelyt suurta roolia orkesterin kehittymisessä. Oulun Musiikkikeskuksen juhlavuotena juhlimme sitä, että taidetta ja kulttuuria arvostetaan”, iloitsee Oulu Sinfonian intendentti Maija Kuusisto. Oulu Sinfonian konsertit ja Madetojan salin muut tapahtumat vetävät vuosittain parhaimmillaan yli 100000 kuulijaa. ”Oulun Musiikkikeskuksesta on muodostunut puolen Suomen merkittävin musiikkitalo, joka tarjoaa eri musiikkityylien konserttien lisäksi mm. suosittuja stand up -iltoja sekä balettiryhmien vierailuja”, kertoo Musiikkikeskuksen vuokrauksesta vieraileville tahoille vastaava tapahtuma-aluepäällikkö Jari Leviäkangas.
Ensimmäinen konsertti oululaissäveltäjä Leevi Madetojan mukaan nimetyssä Madetojan salissa soitettiin 8.9.1983. Esiintymässä oli Oulun Kaupunginorkesteri kapellimestarinaan Rauno Rännäli. Konsertin ohjelmistossa kuultiin Ludwig van Beethovenin yhdeksäs sinfonia, jonka solisteina lauloivat Karita Mattila, Heljä Angervo, Esko Jurvelin ja Matti Wallén. Kuoroina mukana olivat Cassiopeia, Oulun kamarikuoro, Te Deum -kuoro sekä Tuiran kamarikuoro. Madetojan salin akustiikkaa ovat heti ensimmäisestä konsertista alkaen kiittäneet niin yleisö, kriitikot kuin muusikotkin.
”Uudessa salissa soittaminen oli jännittävää. Muutos 400-paikkaisesta Pohjankartanon salista 800-paikkaiseen Madetojan saliin oli hurja”, kertoo Oulu Sinfonian soolosellisti, vuodesta 1975 asti orkesterissa soittanut Arto Alikoski. ”Jousisoittajien tuli opetella esimerkiksi äänenmuodostus ja jousen käyttö uuden salin kriteereihin sopivaksi ja kuunnella tarkkaan tuottamaansa soundia. Uuden salin akustiikan opettelu kesti muusikoille useita vuosia”, Alikoski jatkaa.
Oulun Musiikkikeskuksen uudempi osa valmistui vuonna 1991. Uusi osa toi mukanaan 220-paikkaisen Tulindbergin salin sekä 60-paikkaisen Pikkusalin. Tässä osassa toimii Oulun konservatorio, jossa opiskelee vuosittain noin 1100 oppilasta. ”Nuorimmat ovat musiikkileikkikouluun osallistuvia vauvoja. Meillä voi opiskella musiikkia sekä taiteen perusopetuksessa että toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa”, kertoo Oulun konservatorion rehtori Noora Tuominen.
Samassa musiikkikorttelissa toimiikin nykyään Oulu Sinfonia, Oulun konservatorio sekä Madetojan musiikkilukio. Yhteistyö eri laitosten välillä on merkittävää ja tarjoaa parhaimmillaan polun varhaiskasvatuksen, musiikkiluokkien ja ammattiopintojen kautta työelämään asti. ”Tämä on hieno osoitus siitä taidosta ja kyvykkyydestä, mitä tästä kaupungista löytyy”, pohtii Kuusisto.
Teksti: Heli Perkkiö/Oulu Sinfonia
Kuva: Elojazz juhlii -konsertti Madetojan salissa elokuussa 2023, c Timo Lind
Oulun Musiikkikeskus 40 vuotta: Okon Fuoko
To 7.9. klo 19, Madetojan sali
Rumon Gamba kapellimestari
Saara Rauvala sopraano
Tuomas Miettola tenori
Oulun kamarikuoro
Kristian Heberg kuoron valmennus
Oulu Sinfonia
Ohjelma:
Leevi Madetoja Okon Fuoko, balettipantomiimi op. 58
Oulun Musiikkikeskus 40 vuotta: Gaalakonsertti
La 9.9. klo 16, Madetojan sali
Rumon Gamba kapellimestari
Lilja Haatainen viulu
Virva Puumala sopraano
Mika Rännäli piano
Pope Puolitaival saksofoni
Oulu Sinfonia
Ohjelma:
Einojuhani Rautavaara Cantus Arcticus
II Melankolia
Pjotr Tšaikovski Pianokonsertto nro 1 b-molli op. 2
III Allegro con fuoco
Leevi Madetoja lauluja
Syksy op. 68/1
Luulit, ma katselin sua op. 68/3
Hyvää yötä op. 68/4
Lintu sininen op. 68/5
Max Bruch Skottilainen fantasia op. 46
IV Finale: Allegro guerriero
Jouko Tötterström Sinfonia nro 2
II Epitaffio (Omaggio a Samuel Barber)
Summertime
säv. George Gershwin | sov. Antti Rissanen
Misty
säv. Erroll Garner | sov. Antti Rissanen
It Don’t Mean a Thing (If it Ain’t Got That Swing)
säv. Duke Ellington | sov. Antti Rissanen
Jean Sibelius Finlandia op. 2