Oulu Sinfonian Huilujen hurmaa -konsertissa torstaina 5.11. kuullaan suomalaisen nykymusiikin merkittävimpiin säveltäjiin kuuluvan Kalevi Ahon uuden piccolokonserton maailman kantaesitys. Vuonna 2025 valmistunut teos on syntynyt Oulu Sinfonian huilistin Carlotta Petrin tilauksesta. Yli 28-minuuttinen konsertto nostaa valokeilaan harvoin solistina kuultavan piccolon. Konsertin johtaa ylikapellimestari Rumon Gamba.
Aho tunnetaan poikkeuksellisen laajasta konserttotuotannostaan. Hän on säveltänyt jo 45 solistikonserttoa, joukossa teoksia myös harvinaisille soolosoittimille, kuten heckelfonille, kontrafagotille ja piccoloklarinetille. Uudessa konsertossaan Aho haluaa tuoda esiin piccolon mahdollisuuksia itsenäisenä ja monipuolisena soolosoittimena. Orkesterissa piccoloa käytetään usein korkeiden melodialinjojen vahvistamiseen, mutta sen matalampaa äänialaa kuullaan huomattavasti harvemmin.
Kolmiosainen konsertto kuljettaa kuulijaa laajasta ja paikoin dramaattisesta balladista ilkikuriseen virtuositeettiin sekä unenomaiseen päätösosaan, jossa rauhallinen kauneus vaihtuu hetkittäin painajaismaisiin tunnelmiin. Orkesterin merkitystä teoksessa ei silti ole unohdettu: ”Konsertossa on myös orkesterilla paljon tärkeää sanottavaa, eli tämä suurisuuntainen teos on samalla varsin sinfoninen ja orkesterikonserttomainen. Olen omistanut sen Carlotta Petrille”, Aho kertoo.
Milanossa syntynyt Carlotta Petri on työskennellyt Oulu Sinfonian huilistina vuodesta 2021 alkaen. Hän on opiskellut Milanossa, Zürichissä ja Luzernissa sekä esiintynyt niin orkesterimuusikkona kuin solistina eri puolilla Eurooppaa. Piccolosta tuli hänelle erityisen läheinen soitin Zürichin-opintojen aikana, jolloin hän tutustui saksalaiseen piccolon soittajaan ja pedagogiin Haika Lübckeen. Soittimen leikkisä loisto, lyyrisyys, haavoittuvaisuus ja melankolia avasivat Petrille uuden musiikillisen maailman.
Ahon piccolokonserton ympärille rakentuva konserttiohjelma nostaa huilun esiin myös orkesterin sisältä. Illan avaa tanskalaisen Carl Nielsenin vuonna 1918 valmistunut sävelruno Pan ja Syrinx, jonka aiheena on antiikin myytti metsänjumala Panista ja nymfi Syrinxistä sekä panhuilun synnystä. Värikäs ja energinen teos antaa erityisesti orkesterin puupuhaltimille runsaasti tilaa.
Konsertin päättää Ludwig van Beethovenin kuudes sinfonia, Pastoraali, joka kuuluu säveltäjän rakastetuimpiin teoksiin. Luonnon herättämistä tunteista ammentavassa sinfoniassa kuullaan muun muassa lintujen laulua, solisevia puroja, maalaisväen juhlintaa ja ukkosmyrskyn voimaa. Beethoven kuvasi teostaan enemmän tunteen ilmaisuksi kuin maiseman maalaukseksi.
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Huilujen hurmaa on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta.
Teksti: Oulu Sinfonia
Kuva: Carlotta Petri, c Mika Wallineva
Oulu Sinfonia: Huilujen hurmaa
To 5.11.2026 klo 18.30
Oulun Musiikkikeskus, Madetojan sali
Rumon Gamba kapellimestari
Carlotta Petri piccolo
Carl Nielsen: Pan ja Syrinx
Kalevi Aho: Konsertto piccololleja orkesterille (maailman kantaesitys)
—
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 6, Pastoraali