”Virret soivat monen suomalaisen sielussa ja ruumiissa – nimenomaan kummassakin. Ne kuljettavat meitä muistoihin ja usein elämämme tärkeisiin hetkiin, jotka ovat meissä lähtemättömästi.” Näin kuvailee torstaina 13.8. Hupisaarten kesäteatterissa koettavan Virrestä viis veisaamme -tapahtuman lähtökohtaa Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Satu Saarinen. Luvassa on lämminhenkinen tilaisuus, jossa yleisö saa laulaa yhdessä etukäteen valitsemiaan lempivirsiä. ”Kysyimme kevätkaudella yleisöltä heidän lempivirsiään. Illan aikana lauletaan yhdessä virsiä, joiden takana on koskettavia tarinoita ihmisten elämän varrelta”, kertoo Oulu Sinfonian intendentti Maija Kuusisto.
Oulu Sinfonia saa rinnalleen Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kuoroja. Kapellimestarina on Lauri-Kalle Kallunki ja illan juontavat Satu Saarinen sekä Maija Kuusisto. Koska lavalla on sinfoniaorkesteri, kuullaan virsistä suurelle orkesterille sovitetut versiot. ”Kaikissa sovituksissa virsien melodiat ovat vahvasti läsnä; juurevana, traditiosta nousten, kuitenkin tuoreesti, elähdyttäen. Sanoma on ikiaikaista. Sovituksia ovat tehneet muiden muassa Ilkka Kuusisto, Olli Kortekangas ja Jaakko Kuusisto. Heidän sovituksensa ovat hyvin moni-ilmeisiä, orkesterin soinnillisia mahdollisuuksia upeasti hyödyntäviä, osa vahvasti sinfonisesta muodosta ammentavia. Kokonaisuuteen sisältyy myös kolme Miikka Lehtoahon sovitusta. Näissä sovituksissa on kuorolla itsenäisiä säkeistöjä, rikkaan orkestroinnin ohella. Lisäksi Oulu Sinfonia on tilannut tätä iltaa varten kolme sovitusta Artturi Rönkältä. Hänen sovituksensa hyödyntävät hienolla tavalla koko orkesterin instrumentaalistoa, yhteislaulua tukien ja eri säkeistöjä varioiden”, kuvailee kapellimestari Kallunki.
Virrestä viis veisaamme -tapahtumaan on vapaa pääsy. Oma virsikirja kannattaa ottaa mukaan, mutta tapahtumassa on myös lainattavia virsikirjoja. ”Yhdessä laulaminen vahvistaa, rentouttaa ja tuo yhteisöllisyyden kokemusta. Virrestä viis veisaamme -tapahtuma kutsuu laulamaan ja nauttimaan yhdessä”, hymyilee Saarinen.
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Virrestä viis veisaamme on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta.
Teksti: Oulu Sinfonia
Kuva: Satu Saarinen, c Mika Wallineva
Virrestä viis veisaamme
To 13.8.2026 klo 18.30
Hupisaarten kesäteatteri
Lauri-Kalle Kallunki kapellimestari
Maija Kuusisto ja Satu Saarinen juonto
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kuoroja
Oulu Sinfonia