Oulu Sinfonian Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden Beyond the Sky -suurtuotannon solisteiksi on kiinnitetty sopraano Aphrodite Patoulidou ja viulisti Mari Samuelsen. Astronomisen luontokuvaajan, kuvataiteilija Jukka-Pekka Metsävainion elämäntyöstä inspiraationsa saanut teos saa kantaesityksensä torstaina 19.11. Ouluhallissa, ja näytöksiä on 19.-21.11.2026 yhteensä viisi. Teos on osa Lumo Light Festivalia.
Kreikkalainen Aphrodite Patoulidou nousi kansainväliseen tietoisuuteen Equilibrium Young Artists -ohjelman kautta. Hän on merkittävien orkesterien vakiovieras sekä tehnyt lukuisia oopperarooleja muun muassa Berliinin valtionoopperassa. Patoulidou on myös visuaalinen artisti, jonka projektit ammentavat tummasävyisestä romantiikasta sekä yhdistävät visuaalisia elementtejä musiikilliseen vuoropuheluun kansanmusiikin ja klassisen perinteen välillä. Mari Samuelsen puolestaan on kysytty konserttisolisti, jonka tunnevoimainen soittotyyli yhdistyy tinkimättömään tekniikkaan ja haluun haastaa perinteisiä odotuksia.
Teoksen säveltäjä, Lauri Porra, on luonut myös tekstidramaturgian, joka lainaa ajattelun historiaa – Heraklitokselta, Lucretiukselta, Senecalta, Kalevalasta, Darwinilta, Schopenhauerilta ja Pascalilta. Teoksen tekstit lauletaan alkuperäisillä kielillä, joten teoksessa kuullaan kreikkaa, latinaa, suomea, englantia, ranskaa ja saksaa. Tekstit on valittu ja järjestetty kokonaisuudeksi, joka tutkii ihmisen suhdetta ikuisuuteen, niin avaruuden kuin ihmisenkin olemusta.
”Sopraano Aphrodite Patoulidou kantaa teoksessa ihmisäänen roolin – uteliaan, etsivän ja lopulta antautuvan. Mari Samuelsenin viulu edustaa jotain suurempaa: kosmista läsnäoloa, joka on aina läsnä, ei koskaan suoraan vastaa, jonka olemassaolon voimme ainoastaan kuvitella. Beyond the Sky on dialogi ihmisen ja ikuisuuden välillä. Se on meditaatio olemassaolon kiertokulusta. Se ei etsi vastauksia, vaan asettuu kysymyksen äärelle.”, kuvailee säveltäjä Lauri Porra.
Solistien ja Oulu Sinfonian lisäksi teoksessa on sekakuoro, jonka valmennuksesta vastaa Kristian Heberg. Teoksen johtaa yksi tämän hetken menestyneimmistä kapellimestareistamme, Dalia Stasevska.
Beyond the Sky -teoksen äänisuunnittelu on Ilkka Herkmanin käsialaa ja lavastus-, valo ja videosuunnittelusta vastaa Joonas Tikkanen. Samat suunnittelijat nähtiin Leonard Bernsteinin MASS-teoksessa huhtikuussa Oulussa. Pukusuunnittelijana on taiteilijaprofessori Pasi Räbinä. Lähes 40 vuotta kestäneen uransa aikana yli sadassa tuotannossa työskennelleen Räbinän näyttämöpukuja on nähty oopperan, teatterin ja modernin tanssin parissa useissa suomalaisissa ammattiteattereissa. Oulun taidemuseossa on 22.5.–27.9.2026 esillä Räbinän kuratoima kansainvälinen näyttely Huomisen vaatekaappi, joka visioi ja avaa suuntia muodin tulevaisuuteen esitellen moniulotteisesti vaatesuunnittelijoiden luovaa taiteellista työskentelyä.
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Beyond the Sky on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta.
Teksti: Oulu Sinfonia
Kuvat:
Aphrodite Patoulidou, c Daniel Narschick
Mari Samuelsen, c A. Gjestvang
Beyond the Sky
To 19.11.2026 klo 19.30 (KE)
Pe 20.11.2026 klo 13.00
Pe 20.11.2026 klo 19.30
La 21.11.2026 klo 16.30
La 21.11.2026 klo 19.30
Ouluhalli
Astrokuvat ja animaatiot Jukka-Pekka Metsävainio
Musiikki Lauri Porra
Lavastus-, valo- ja videosuunnittelu Joonas Tikkanen
Äänisuunnittelu Ilkka Herkman
Pukusuunnittelu Pasi Räbinä
Kuoron valmennus Kristian Heberg
Dalia Stasevska kapellimestari
Aphrodite Patoulidou sopraano
Mari Samuelsen viulu
Projektikuoro
Oulu Sinfonia
***
Lauri Porra: Beyond the Sky (KE)