Oulu Sinfonian ylikapellimestarina tammikuusta 2022 alkaen toiminut britti Rumon Gamba jatkaa orkesterin ylikapellimestarina vuoden 2028 loppuun asti.

Gamba on ihastuttanut oululaisyleisön sekä orkesterin energisyydellään ja vahvalla läsnäolollaan. ”Olen erittäin iloinen voidessani jatkaa ylikapellimestarina. Jokainen harjoitus ja esitys on ollut suuri ilo. Koen, että orkesterimme on vahvassa nousukiidossa sekä taiteellisesti että suhteessa yleisöömme”, hymyilee Gamba.

Myös Oulu Sinfonian intendentti Maija Kuusisto iloitsee solmitusta jatkosopimuksesta: ”Työskentely Rumon Gamban kanssa on osoittautunut monella tavoin hedelmälliseksi. Gamballa on vahva orkesterin tuki, ja jokainen haluaa työskennellä yhteisen taiteellisen päämäärän eteen. Ylikapellimestarin erityinen suhde yleisöön on vahvistanut orkesterin yleisöpohjaa.”

Ennen Oulun kauttaan Rumon Gamba työskennellyt Uumajassa toimivan Norrlannin oopperan, tanskalaisen Aalborgin sinfoniaorkesterin sekä Islannin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Hän johtaa säännöllisesti ympäri Eurooppaa ja BBC:n orkestereita, joiden kanssa hän on myös levyttänyt ahkerasti. Gamba on uransa aikana ollut Grammy-ehdokkaana kahdesti levytyksistään Chandos Records -levymerkille. Oulu Sinfonian kanssa on ilmestynyt kolme levyä: Overtures From Finland (2023) ja Pictures from Finland (2025), sekä Aili Ikosen teoksia sisältävä Aili Ikonen & Oulu Sinfonia: Valo (2024).

Jatkokausi on Gamban mielestä tärkeä myös orkesterin tulevaisuutta ajatellen: ”Oulu2026 tulee olemaan meille kaikille poikkeuksellisen merkittävä vuosi. On tärkeää, että juhlavuoden aikana syntynyt taiteellinen perintö, saavutukset ja energia kantavat myös tuleville vuosille.”

Ylikapellimestari Rumon Gamba johtaa Cecilia Damströmin ooppera Ovllán kantaesityksen perjantaina 16.1.2026 Oulun teatterissa. Näytöksiä tammi–helmikuussa on yhteensä 20. Oulu Sinfonia on oopperan orkesteri.

Teksti: Heli Perkkiö, Oulu Sinfonia
Kuvat: Rumon Gamba, c Kati Leinonen